Seppo Tuominen
Opiskeluaikana jouduin usein pyytämään papintodistuksen opintolainahakemusteni liitteeksi. Utajärven pappilassa muistettiin aina kysyä, että mitä tarkoitusta varten paperi tarvittiin. Minulle selostettiin, että tarkoitus ratkaisi papintodistuksen sisällön ja esim. sukututkimusta varten annettu papintodistus oli aivan erilainen kuin stipendin hakua varten anottu.
Pitihän sitä kokeilla, mutta kokeilu siirtyi, koska valmistuttuani Oulun Yliopistosta v. 1966 diplomi-insinööriksi menin kohta naimisiin ja lähdin pian sen jälkeen Etelä-Amerikkaan Kolumbiaan. Palattuani Suomeen 1969 pyysin Utajärven kirkkoherran virastolta aika pian itsestäni papintodistuksen sukututkimusta varten. Aika oli vuoden 1970 alkua.
Papintodistus tuli ja siitä ilmenivät kaikki ne henkilöt, jotka jo muutenkin tunsin, mutta se, mikä siinä oli mielenkiintoista oli ilmoitus, milloin ja mistä isoisäni, höyrykone- käyttöisen sahan ja myllyn omistaja Utajärvellä, August Tuominen oli tullut pitäjään. Tiesin kyllä isän suvun tulleen Hämeestä ja varsinkin isoisän talo- ym kaupoista olin kuullut paljon juttuja, mutta se kaikki oli mielessäni melkoisena sekasotkuna.
Nyt tajusin löytäneeni keinon päästä pintaa syvemmälle. Kirjoitin siis Rengon kirkkoherran virastoon tiedustellen isoisäni vaiheita ennen v. 1931.Isoisäni August Tuominen oli syntynyt Hattulassa v.1880. Sitten hän muutti v. 1900 Padasjoelle, v. 1902 Hattulaan, v. 1904 Vanajaan (jo vihittynä), v. 1905 Hattulaan, v. 1906 Hämeenlinnaan, v. 1908 Hattulaan, v. 1912 Lammin Evolle metsänvartijaksi, v. 1918 Renkoon, josta vihdoin 1931 Utajärvelle. Olipa siinä vilskettä - 10 paikkakuntaa aikana, jolloin ei vielä matkusteltu -huh! Isäni syntyi isoisäni ollessa Hattulassa neljättä (ja viimeistä) kertaa v. 1911.
Varsinaisesti sukuni tausta isoisästäni taaksepäin alkoi valjeta Hattulan seurakunnan lähettämästä papintodistuksesta 30.6.1970.
Pääsin kerralla isoisäni isoisään saakka. Totesin mm. isoisälläni olleen 6 sisarusta ja isoisäni isällä 4. Papinkirja myös kertoi, missä näiden jälkeläiset silloin asuivat. Päätin käydä heitä tapaamassa, koska Utajärvellä ja Muhoksella (Pohjois Suomessa) sukuani oli hyvin vähän.
Tapaaminen toteutui muistaakseni v. 1971 alkupuolella. Välivuoden vietin istuen Valtionarkistossa, koska tiedot ennen v. 1860 oli jo siirretty kirkkoherranvirastoista Kansallisarkistoon (Valtionarkiston uusi nimi). Ennen Hämeen matkaani olin jo päässyt Valtionarkistossa esi-isääni Sigfrid Eerikinpoikaan - syntynyt 1694 - saakka.
Olin tehnyt tutkimusteni edistyessä eräänlaisen sukupuun selville saamistani sukulaisista. Vanhin merkintä Sigfridistä löytyi v. 1747 Hattulan rippikirjasta Vuohiniemen kylästä Klemolan talon kohdalta, jossa Sigfridin perhe on merkitty talon väen perään. Vuonna 1755 Hattulan rippikirjasta ilmenee, että Sigfrid, entinen sotilas, oli perustanut Lehtitaipale- nimisen uuden torpan Vuohiniemen kylän Pukaro- ja Sotkajärven väliselle kannakselle. Talvisin hämäläisten Härkätien liikenne välillä Turku - Hämeenlinna kulki torpan ohi.
Kun sitten menin vihdoin Hämeeseen ja siellä Vuohiniemeen tapaamaan sukulaisiani, oli minulla nuo alkeelliset sukupuut ja tiedot mukanani. Tapasin Vuohiniemessä isoisäni Augustin veljen Aatu Henrikssonin, ent. metsänvartijan, hänen jälkeläisiään (mm. Mikko ja Jaakko Henrikssonin) ja Aarne Vaunumäen perheen. Aatu Henrikssonin talo oli jännittävällä paikalla. Talon ohi kulki pieni joki ja joessa oli pato ja padon vieressä oli ollut vesimylly ns. "vekselimylly".
Esille kaivamani tiedot härättivät innostusta ja ennen pitkää syntyi ajatus sukukokouksesta. Sain myös paljon uusia sukulaisten osoitteita. Muutama vuosi sen jälkeen Aatu Henriksson kuoli yöllä hiljaa pois korkeassa iässä sairastamatta päivääkään koko elämänsä aikana.
Kustannusteni peittämiseksi aloin myydä ensimmäistä sukukarttaani 29 mk:lla kpl. Kartta oli 60 x 65 cm ja siinä oli jo silloin 9 sukupolven edustajia ja 200 sukulaisen nimet (plus sisäännaidut).
Ensimmäinen sukukokous pidettiin v. 1972 Vuohiniemen Kanajärven Jääkärimuseossa, joka oli juuri siksi kesäksi avattu myös motellina. Aikaisemmin paikka toimi vain kotiseutumuseona. Paikka oli kauniilla paikalla järven rannalla. Pihan sulki Karhu- portti, joka oli ajalta, jolloin vielä Hämeessä oli karhuja ja susia varoa asti.
Ensimmäiseen sukukokoukseen tuli 90 aikuista ja viisi lasta! Kanajärvellä perustettiin myös Sigfrid Eerikinpojan sukuseura, joka on siitä lähtien kokoontunut kolmen vuoden välein pääasiassa Hämeessä, mutta kerran Oulussa ja kerran Helsingissä.
Lähdin v. 1976 jälleen vuosiksi kaukomaille (Venezuela) ja veljeni Aulis Tuominen jatkoi sukuasioiden selvittelyä.
Espoossa Anno Domini 9.9.1997
Seppo Tuominen
dipl. ins.
Toiminut Sukuseuran puheenjohtaja 1982 -1990